maanantai 28. tammikuuta 2013

Pitkästä aikaa huovutuskurssi =)



Maanantai-iltana käytiin huovutusasioita läpi ja lauantaiaamuna  kokoonnuttiin tositoimiin. Vallattiin koko taidemuseon piharakennus huovutusstudioksi. Heidi aloitti töppösistä ja vaikka välillä tuntuikin toivottomalta, kun aina ilmaantui lipareita ja paikoin ohuimmista kohdista päiväpaistoi läpi niin lopussa kuitenkin kiitos seisoi! Ohuimpia kohtia parsittiin sinnikkäästi neulahuovuttamalla ja niin saatiin tasaiset ja napakat töppöset, jotka käväisi vielä illalla pesukoneessa tiivistymässä. Samaan aikaan kun töppöset pyörivät koneessa Heidi innostui vielä kokeilemaan huopalaukkua ja toi sen lähes  valmiina meille muille nähtäväksi aamulla, samalla toinen töppönen oli saanut kauniin neulahuovutuskoristelun varteensa.


Maarit käytti töihinsä valmista neulahuopalevyä ja koristeluissa suomenlampaan villaa. Mustavalkoinen palanen oli kokeilu, joka todennäköisesti somistaa joskus huopalaukkua. Samalla tekniikalla on tarkoitus tehdä isompiakin töitä, mutta oli mukava nähdä, että mustaa ja valkoista neulahuopaa punomalla saadaan neljän värisiä alueita, mustaa, tumman harmaata, vaalean harmaata ja valkoista. Maarit jätti tarkoituksella  isompia rakoja punontaan saadakseen huopapitsiä.

Puutuoliin istuinpäälliskangas itse huovuttaen!
Neulahuovasta Maarit huovutti myös mustan huivin, jossa Novitan Puro-batiikkilanka  kihartui somasti!



Sari huovutti itselleen yhteen sopivan asustekokonaisuuden sifonkihuivin ja baskerin. Baskeriin tulee vielä valkoisia kukkia ja turkoosit nauhat sivusta roikkumaan, vaikka sitähän ei kukaan tiedä, miten baskeri somistuu lisää, sillä ideoita oli vaikka millä mitalla =)


Anita huovutti tyllille suomenlampaanvillaa ja valkoista angorakanin karvaa. Suomenlampaavilla meni kyllä tyllistä läpi, mutta kangas ei juurikaan kutistunut niinkuin oletettiin ja tunika jäi hieman isoksi. Anitan mekko sopii hyvin yksivärisen trikoomekon päälle.



Anni somisti kissankorvilla huopahattua, kunnes huovutusneulat katkesivat. Valmis huopahattu on sen verran napakkaa villaa, että neulat joutuivat koville. Anni saa kyllä varsin mukavan kokonaisuuden korvallisesta huopahatustaan ja tästä viininpunaisesta merinohuivistaan. Harmittavaa vain, että keinovalo vääristi Annin huivin väriä keltaisempaan, kuin mitä se todellisuudessa on.

Jaana ahersi lauantain 230x100 cm neulahuovan somistamisessa merinovillatopseilla ja ehti aloittaa huovutuksen niin, että sai nauhat kiinnittymään. Sunnuntaina aloitettiin rullaus ja tositoimet.  Alunperin suunnitelmissa oli tunika, mutta huovutuksen valmistuminen toi ajatuksen pontsosta, mihin tuo kuviointikin  sopii todella hyvin. Voihan olla, että huopa päätyy somistamaan aluksi olohuoneen sohvaakin =)

Muutamia töitä lisäilen vielä myöhemmin, kun huovutettu viinibägin suojus,  -kana valmistuu ;)  samoin kun Tarjan hattu ja Aulikin huopajakku! Eli kannattaa käydä kurkkaamassa!! 

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Sadun kaitaliina, joka kauniisti kävisi verhonakin

Ullan huivissa on silkkihuivi välissä ja sen molemmille puolille huovutettu ohuesti merinovillaa, lisäksi villalankaa ja silkkiä.

Min keväinen kissa

Helin kukkataulu

Jennan laukku

Pirjon huopatossut ja juhannusruusut

Toivottavasti ensi kesänä ei juhannusruusujen kukkiessa tarvita huopikkaita!

Ystävänpäivä viikonloppu huovuttaen


Pidimme jälleen viikonlopun huovutuskurssia, nyt meitä ei ollut niin monta kuin viimeksi,mutta ihan riittävästi saadaksemme kurssin kasaan. Upeiden aurinkoisten talvipäivien siivitämänä uppouduimme  huovutuksen maailmaan.  Vaikka kurssilla kävikin niin, että pannumyssystä tuli laukku ja hatukin muuttui laukuksi, niin kokonaisuus oli kuitenkin ainakin opettajan mielestä onnistunut? -sillä laukuista tuli hienoja ja persoonallisia!!!

Helin sydän ja ruskea laukku, Ullan laukku on tuo värikkäämpi.